2.3.14

WE ARE THE PEOPLE

Maaliskuu. Ilmat on ruvennu viilenemään ja rusketus häviämään.Viilenemisen myötä on tullu mahdollisuus käyttää vaatteita. Tällä mä meinaan jotain muuta kun pikkusortseja ja toppia. Oon ilonen näistä viileistä ilmoista. Vettä on satanut paljon jonka ansiosta ruoho on vihreempää ja nukahtaminen helpompaa. Mulla ei oo ollu kamera kädessä ikuisuuksiin, joka harmittaa mua jonkun verran. Kai se johtuu siitä, että viimiset kaks viikonloppua oon viettäny Blayneyssä. Viime viikonloppuna oltiin illallisella thai ravintolassa perheen kanssa, jonka jälkeen me käytiin syömässä massiiviset jäätelöt. Me myös käytiin katsomassa The Wolf of Wall Street joka oli hyvä, mutta erikoinen elokuva... haha. Tietenkin katsomisen arvoinen koska Leonardo, ah. Tässä on myös tultu shoppailtua jonkun verran. Tänä perjantaina meillä oli swimming carnival koulussa ja mä osallistuin yhteen kisaan ja tulin viimiseks, good on me! Illalla mä menin yökylään Mikaelan luokse. Me tehtiin pizzoja jotka oli muuten ihan sika hyviä ja jälkiruoaks me nautittiin omenapiirakkaa (omilla kätösillä tein) vaniljajäätelön kera. Lauantai meni telkkarin ääressä sohvalla makoillen Mikaelan ja Hollyn kanssa. Onko parempaa lauantaita kun telkkari, ihana seura, ruoka ja sateen ropina ulkona. Tänään mä nukuin pitkään ja hemmottelin itteäni aamulla uunipuuron kanssa. Myöhemmin mä raahasin itteni salille jonka jälkeen mä käppäilin Mikaelan luokse. Illemmalla mä käväsin mun ekan host äitin luona vaihtamassa kuulumiset. Se asuu samalla kadulla, mutta harvoin tulee kyläiltyä. Nää kuvat on about puolentoista kuukauden takaa kun olin Sydneyssä. Tällä hetkellä mulla on vaaleempi tukka ja vaaleempi iho. Mä rakastan tota mun 90-luvun kaulakorua ja sitä onki tullu käytettyä kiitettävästi. Mulla on ollu ihan sika kivoja asuja, mutta eipä mulla oo kuvia niistä. Mä yritän taas päästä enemmän tohon valokuvauksen makuun ja yritän jakaa teille tuoreita kuvia, eikä näitä vanhoja lomakuvia. Mun oli muuten tarkotus mennä Melbourneen, mutta reissu peruuntu. Onneks mä pääsen viikonlopuks Sydneyyn, josta lisää myöhemmin. Nyt mä meen juomaan teetä ja lukemaan kirjaa. Toivottavasi teillä oli hyvä viikonloppu ja hyvää alkavaa viikkoa kaikille! :)

No comments:

Post a Comment